Suomessa on useita kalastuksen historiaan painottuvia museoita, joissa esitellään kaupungin historiaa ja luonnollisesti kalastusta olennaisena osana sen historian kulkua. Lisäksi monilta alueilta löytyy pieniä paikallisia museoita, jotka kertovat kalastuksesta sekä alueellisesti että yleisesti.
Varsinaista kalastusmuseota Suomessa ei enää ole, mutta se ehti toimia 1800-luvulta 1920-luvulle asti. Nykyisin kalastusperinteen tallettaminen on kalastusmuseoyhdistyksen eli kalastustoimikunnan vastuulla ja se toimii aineiston ja esineiden säilytyksestä sekä luetteloinnissa ja pyrkii mahdollisesti tulevaisuudessa elvyttämään kalastusmuseon toimintaa.
Helsinki ja kaupunginmuseo
Helsingissä oli varhaista asutusta jo ennen 1500-lukua ja se painottui erityisesti Vantaanjoen alueelle, joka oli myös kauppareitti muualta tulleille. Varsinainen kaupunkihistoria alkoi, kun Helsinki perustettiin 1550-luvulla. Helsingistä oli tarkoitus tulla Ruotsin suurruhtinaskunnalle vilkas kauppareitti, mutta Tallinnan valtaamisen myötä kiinnostus menetettiin ja Helsinki sai olla rauhassa melko pitkään.
Helsingissä kalastus oli erityisesti Laajasalon ja Kruunuvuoren rannan alueella merkittävä elinkeino, ja hyvistä kalastuspaikoista saatettiin jopa riidellä paikallisten kesken. Myös Tallinnasta saapui toisinaan kalastajia Suomenlahden pohjoispuolelle ja välillä puhuttiin myös karjavarkauksista ja pyydysten tyhjentämisestä. Helsingin historiasta erityisesti kalastuksen ja merenkulun suhteen voi oppia kaupunginmuseossa.
Mustasaari ja Granösundin kalastajakylä
Vaasan lähettyvillä Mustasaaren saaristossa sijaitseva Granösundin kalastajakylä esittelee elämää niiltä ajoilta, kun monen alueella elävän elinkeino oli vielä kalastus, hylkeenpyynti, merenkulku ja käsityöt. Kalastajakylä on ulkoilmamuseo, johon kuuluu 10 rakennusta. Rakennukset eivät ole kuitenkaan sijainneet alun perin niillä paikoillaan, vaan ne on tuotu muualta. Tätä museota ylläpidetään nykyään hyvin pitkälti talkoovoimin.
Alueelle pääsee ajamalla Suomen pisintä siltaa pitkin Södra Vallgrundin kylään, Raippaluodon saareen. Alue kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja on ainoa luontokohde, joka on Suomesta valittu tälle listalle. Raippaluodosta on ensimmäiset merkinnät jo 1400-luvulta, mutta asutus vakiintui kunnolla alueelle 1700-luvulla. Aiemmin alueen kylissä eli vain muutamia kymmeniä ihmisiä.
Jo 1600-luvulla Raippaluodossa oli ajan hengen mukaisesti rukoushuone, mutta ei varsinaista kirkkoa. Raippaluodon tärkein elinkeino oli pitkään kalastus ja hylkeenpyynti. Maankohoamisen myötä alueelle saatiin käyttöön myös runsaasti viljelykelpoista maata ja maanviljely yleistyi kalastuksen ohella elinkeinoksi.