PUISTO

Ortodoksinen kappeli

Langinkosken vanhin rakennus on pieni ortodoksinen kappeli. Se on noin 80 vuotta kalastusmajaa vanhempi ja sen rakensivat Valamon luostarin munkit. He olivat saaneet Venäjän keisari Paavali I:n kruunajaisten yhteydessä 1797 Kymijoesta kahden lohikosken kalastusoikeudet.

Joen yläjuoksulla noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevan Siikakosken rannalle munkit rakensivat pienen sivuluostarin. Munkit lopettivat kalastuksen Langinkoskella 1800-luvun puolivälissä.

Kotkan ortodoksinen seurakunta järjestää kappelilla heinäkuun puolivälissä veden pyhityksen ja hartaustilaisuuden. Sen jälkeen tilaisuus jatkuu Sanan ja Sävelen iltana. Elokuun puolivälissä Munkholman praasniekan ristisaatto lähtee kappelilta kohti Siikakoskea. Lisäksi kappelilla pidetään satunnaisesti muita ortodoksisia hartaustilaisuuksia

  Image 1 0f 2
Ordoksinen kappeli